Kylpyhuoneen sisustussuunnittelu

THE kylpyhuone ja sauna

Asiakkaani olivat ostaneet juuri tämän talon, josta remontoitiin heille nyt heidän perheensä näköinen koti. Kylpyhuoneesta oli toiveissa mm. poistaa olemassa olevat kaksi suihkua sekä poreamme. Tilaa oli näin ollen suunnitella jotain todella näyttävää. Suunnittelinkin tänne kaarevan suihkuseinäkkeen, jonka halkaisijaksi tuli huikeat 2000mm!! Pukeutumistilaan löytyi myös jotain isoa, näyttävää ja erittäin painavaa. Onhan tämä nyt aika …

Peliluola

Mancave

Harvemmin pääsee suunnittelemaan jotain näin uniikkia ja valtavirrasta poikkeavaa. Olen todella iloinen, että nyt pääsin. Miesluola, jonne tietysti mennään äänieristetyn salaoven kautta. Täydellinen siis mm. ruuhkavuosien keskellä elelevälle perheen isälle. Jaoin suorakaiteen mallisen huoneen pohjan ikään kuin kolmeen osioon: Ensimmäiseen osioon, johon tullaan salaoven kautta muualta kodista tuli työskentelypiste, jonka takana seisoo tämä upea haarniska …

Siniset kiintokalusteet

Ateljee

Asiakkaani ateljee tilan kulmaan oma ”unipesä”. Ateljee tilaan oli toiveissa saada vuoteelle oma rauhallinen tila. Huoneeseen haluttiin sijoittaa myös kangaspuut ja ompelupiste. Lisäksi tarvittiin myös lisää säilytystilaa. Näiden toiveiden pohjalta syntyi suunnitelma tästä ”kompleksista” tänne huoneen kulmaan viiston katon rajaan, joka kätkee sisäänsä: · Kolme vaatekaappia · Kaksi isoa vetolaatikkoa · Vuoteelle oma rauhallinen ”pesä”. …

Kotitoimisto

Varastosta työhuone

Ensisijainen toive oli toiminnallisuus, niin että huoneeseen saadaan hyvä äänieristys, sekä toimiva ja muunneltava valaistus, joka toimisi myös videokuvauksissa. Tyyliltään toivottiin modernia ja lämpimähköä tunnelmaa, jotain vihreää, ei kliinistä eikä liian toimistomaista, mutta ei myöskään tupamaista. Olemassa oleva ikean hyllykkö ja sähköpöytä haluttiin säilyttää edellisestä työhuoneesta. Kaikki muu sai mennä uusiksi! Suunnittelutyö lähti liikkeelle ikean …

Kylpyhuoneen facelift

Yläkerran kylpyhuone

Lopputuloksesta tuli hyvin raikas ja ajaton! Pieni tilamuutos, jossa suihku otettiin osaksi muuta kylpyhuonetta ja wc erotettiin itsenäiseksi tilaksi. Yksityiskohtiin panostettiin. Kaikki laattojen ulkokulmat mm. jiirattiin todella siististi. Katosta jätettiin kattolistat pois, jolloin paneelit sahattiin millintarkasti paikoilleen. Kattopaneelien suunnan vaihdos vaikutti myös merkittävästi tilan fiilikseen. Toki myös materiaalilla ja paneelin profiililla on tässä suuri merkitys. …

Makuuhuone

Rauhallinen ja harmoninen makuuhuone

Asiakkaani olivat päässeet muuttamaan juuri valmistuneensa kotiinsa. Olin saanut suunnitella heille jo aikaisemmin alakerran olohuoneen ja työhuoneen sisustukset. Nyt sain kunnian jatkaa suunnittelua myös yläkerrassa. Täällä haluttiin jatkaa samaa tyyliä, jota olin suunnitellut jo heidän alakertaansa. Kauniista tilasta haluttiin harmoninen ja rauhallinen tila nukkumiseen, lukuhetkiin ja omaan rauhalliseen jooga/jumppa hetkiin. Jotain yllättävää odottamatonta ideaa oli …

Toimisto Helsingissä

Viihtyisä toimisto!

Tänään pääsin vierailemaan tässä suunnittelemassani toimistokohteessa. Asiakkaitteni toimistossa oli edellisen kerran tehty remonttia n.10-vuotta sitten. Nyt sisustettu tila oli käytännössä jäänyt täysin käyttämättä. Tila haluttiin ottaa hyötykäyttöön ja sisustaa se, niin että työntekijät hakeutuvat käyttämään myös tämän tilan neliöitä hyödyksi. Toisessa päässä sijaitsee neuvotteluhuone, joka on jaettu tilasta lasiseinällä. Tämä on ollut yksi syy siihen, …

Yksityiskohta

Kylpylätunnelmaa kotiin!

1990-luvulla rakennetun omakotitalon Masterbedroomin yhteydessä oleva kylpyhuone koki ison faceliftin. Kylpyhuone sai osakseen ripauksen kylpylätunnelmaa. Isot näyttävät laatat on jiirattu siististä kulmistaan ja näin ollen hallitsevien laattalistojen käytöltä on vältytty. Kattoikkuna mahdollistaa viherkasvien viihtymisen tilassa ja tuo tilaan viihtyisyyttä tullessaan. Tarkkaan valittu sauman sävy, sekä kapea sauma luovat harmonisen tunnelman. Valaistuksella haluttiin luoda erilaisia tunnelmia. …

Kylpymaailma

Asikas halusi uudistaa kylpyhuoneen ja saunan sekä toivoi saavansa tyylikkään ja ajattoman lopputuloksen. Yleellisyyttä saatiin mm.saunaan lauteilla, jotka valmistettiin oksattomasta radiata-männystä. Samaa lämpökäsiteltyä puuta on käytetty myös pesuhuoneen seinäkkeessä. Nämä tuovat kivasti lämpöä valkoiseen ympäristöön. Valaistuksessa suosittiin epäsuoraa valaistusta, jota tuli sekä saunaan, että pesuhuoneeseen. Käsienpesualtaan alle asennettiin liiketunnistimen taakse kolme pientä valaisinta, jotka antavat …

Toimittajien Tusina palkitsi PETI-sängyn

Sisustustoimittajat valitsivat vuoden 2017 Toimittajien Tusinaan kiinnostavimpien suomalaisten sisustustuotteiden joukkoon suunnittelemani PETI -sängyn. Toimittajien Tusinassa sisustustoimittajat nostavat esiin toimivaa ja kotimaista arjen muotoilua. Sisutustoimittajien Seija Killström perustelee PETI-sängyn valintaa seuraavasti: ”PETI on viehättävän vähäeleinen, mutta funktionaalisuudeltaan yllättävä. Jalkopäädyn kaidemainen rakenne kannattelee yöt päiväpeittoa tai toimii myös vaatepuuna vähänpidetyulle vaatteille. Ohut rakenne saa massiivisen vuodekalusteen näyttämään …